Valtakunta

Jatkotarinoita. Fantasiaa, dynastioita, valtapeliä ja rakkautta.











Kaiken © 2016-2019 Nike, ellei toisin mainita || Muut tekijänoikeudet täällä

Sisältö

Lukijalle

Tarinoideni ja tekstieni kopiointi ja matkiminen on ehdottomasti kiellettyä. Itsekin otan tottakai inspiraatiota muiden tekemistä asioista ja se on hyvän maun rajoissa hyvä asia ja koskee myös omia kirjoituksiani! :) Tarinat ovat täällä esillä minua itseäni varten ja Valtakunta on oma tarinoideni arkisto.
Tahdon myös huomauttaa, että olen kirjoittanut varsinkin tarinoiden päähahmoille luonteen ja menneisyyden ja osalle myös ulkonäön, mutta niiden lukeminen ei ole välttämätöntä, ne ovat vain pieni lisämauste. Varsinkin ulkonäkö on kuitenkin jätetty vajaaksi jättäen tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle.

Tarinat

Prologi ja 9 lukua valmiina - Aloitettu 8.11.2017 - Ei yleisiä varoituksia

1700-luvun Norjassa kuhistaan Norjan kuningasparin tyttären ja tämän hovineidon kuolemasta. Samaan aikaan nuori espanjalainen, tuleva Alban herttuatar, Anabel de Adorable saa tietää olevansa vain sivusuhteesta syntynyt tyttö, jonka syntyperä on pidetty salassa aina isänsä aviovaimon kuolemaan asti. Voiko aina niin kunnollisen Christian-isän veljen, Chuksin tyttären ja tämän hovineidon kuolemilla olla jotakin tekemistä kammottavan paljastuksen kanssa?

Tiedot || Luvut

Prologi ja 1/10 luku valmiina - Aloitettu 1.8.2018 - Esiintyy lievästi aseita ja päihteitä

Upper East Sidella asuva Katie Palmer-Coupe kuuluu yhteen New Yorkin suurimpaan katujengiin, tarkemmin sanottuna jengin rikkaiden, yläluokkaisten nuorten alajaostoon, Night Familyyn. Hän on Night Familyn kiistattoman johtajan vaimo, tai oli tämän kuolemaan asti. Night Familyä uhataan joka suunnasta: sisäiset valta-taistelut johtajuudesta ja jäsenten uskollisuudesta, ulkoiset uhat koko jengiä kohtaan sekä kilpailu muiden alajaostojen kanssa Night Familyn kunniakkaasta asemasta. Pystyykö Night Family vastaamaan uhkiinsa ja vielä tärkeämpää: täyttääkö Katie edesmenneen miehensä saappaat Night Familyn johtajana?

Tiedot || Luvut

Prologi ja 1 luku valmiina - Aloitettu 10.3.2017 - Ei yleisiä varoituksia

Grace Merlina Hatten on Yhdysvaltain presidentin, Dennet Feodor Hattenin tytär, poliitikko ja se, josta kaavaillaan seuraavaa presidenttiä sydänvikaisen ja ikälopun isänsä tilalle. Gage Shawn Cardozo on Venäjän nuori ja kokematon ulkoministeri ja kahden lapsen yksinhuoltaja. Kolmannen maailmansodan, ydinsodan puhjettua näiden kahden tiet kohtaavat ja molemmat muuttuvat jollain tapaa.

Tiedot || Luvut

8 lukua valmiina - Aloitettu 2017 - Ei yleisiä varoituksia

Ashley Burdzy on puoliverinen. Siis hänen isänsä on tavallinen kuolevainen, liikemies ja miljönääri. 13-vuotiaan tyttösen äiti taas on nuoruden jumalatar Hebe. Ylihemmoteltu tyttö viettääkin juuri elämänsä kesää Puoliveristen leirissä pohtimassa mysteeristä ennustusta ja selvittelemässä äitinsä sotkuja.

Tiedot || Luvut

Muut tekstit

Aloitettu koonti 29.4.2019, kirjoitettu 2015 - Ei yleisiä varoituksia

Hallatassu on ihan tavallinen pentu Myrskyklaanissa. Myöhemmin kuin kohtalon oikusta nuori Hallakasvo kohoaa päällikön suosikiksi ja klaaninsa varapälliköksi. Tarina siitä, joka on saavuttanut kaiken, mutta on silti kauimpana täydellisyydestä niin klaanin päällikkönä, kumppanina kuin kissanakin. Vaiherikas elämä menetyksineen ja tunteiden kirjoineen.

Muistiinpanomaisesti koottuna ensimmäisen tarinaroolipelini ensimmäisen hahmon Hallatähden elämän vaiheita

Tiedot || Teksti

Just for fun kerätty lista kaikista roolipelihahmoistani.

Lista

Tilausulkoasut

Teen satunnaisesti tilareita, lähinnä Suntuubiin. Yksittäisiä grafiikoita tai bannereita on myös mahdollista pyytää, niitä voikin sitten soveltaa vaikka html pohjalle vaikkapa Altervistaan, jos tahtoo. Mitään vaivanpalkaksi en ota, asianmukaiset tekijänoikeudet (joiden mukana myös linkki Valtakuntaan tulee löytyä) riittävät. Esimerkkiulkoasuna toimii Valtakunnan ulkoasu, lähinnä vieraskirja -sivu, joka sijaitsee Suntuubi -sivupohjalla..

Ota yhteyttä sähköpostiin, delaluna@live.fi. Kysymyksiä tilareihin liittyen voi esittää vieraskirjassa, mutta varsinaiset tilaukset siis sähköpostiin, jottei molempien vieraskirjat spämmiinny viesteihin.